Tekohammas voi tulla aiheelliseksi, jos oma hammas puuttuu. Hampaan voi menettää monella eri tavalla, joista tapaturma on harmittavan yleinen. Hammas on erittäin herkkä vaurioitumaan ja esimerkiksi isku suun alueelle voi aiheuttaa hampaan juuren vaurioitumisen ja hampaan kuolemisen. Vaurio ei välttämättä näy heti, vaan toisinaan voi mennä useampi vuosi, ennen kuin hampaan elinvoima lakkaa. Hampaan juuret ovat erittäin herkkiä eivätkä ne kestä voimakkaita iskuja. Tämän vuoksi hammas kannattaa aina tapaturman jälkeen käydä tarkistuttamassa hammaslääkärillä. Yleensä hampaasta otetaan röntgenkuva, jossa näkyy ovatko sen juuret kunnossa tapaturman jäljiltä. Jos juuret ovat vaurioituneet, hammas voidaan joutua pahimmassa tapauksessa poistamaan. Aina hampaan ennustetta ei pysty arvioimaan heti tapaturman sattumisen jälkeen, vaan sille täytyy antaa aikaa. Mahdollisen oireet voivat ilmaantua jopa muutaman vuoden päästä tapaturman sattumisesta, kun juurien toiminta alkaa heikentyä.
Puuttuva hammas on ikävä ongelma. Se voi haitata monta arkipäiväistä asiaa, kuten puhumista, hymyilemistä ja yleistä itsevarmuutta. Moni pyrkiikin korjaamaan puuttuvan hampaan niin pian kuin mahdollista. Onneksi nykyisin uuden hampaan hankkiminen on helppoa, mutta se valitettavasti maksaa melko paljon. Meillä on kuitenkin tarjota sinulle väliaikainen ratkaisu, jos et juuri nyt pysty hankkimaan uutta hammasta itsellesi. Voit tilata meiltä tekohammasmateriaalia ja muotoilla itse itsellesi uuden tekohampaan.
Valmista oma hampaasi
Tekohampaan valmistaminen itse on erittäin helppoa. Pakkauksessa tulevat tarkat ohjeet, joiden avulla kömpelö ensikertalainenkin muotoilee suuhunsa hyvin sopivan hampaan. Hammas kiinnitetään puuttuvan hampaan viereisiin hampaisiin. Kiinnitykseen ei tarvita mitään aineita, vaan tekohammasmateriaali painetaan tiukasti kiinni viereisiin hampaisiin. Tämä tekohammas sopii etuhampaisiin, kulmahampaisiin ja pieniin poskihampaisiin. Sen voi myös sävyttää pakkauksen ohjeiden mukaan vastaamaan omia hampaitasi. Itse valmistettava tekohammas sopii tilanteisiin, joissa tarvitset nopeasti uuden hampaan puuttuvan tilalle, mutta et ehdi käydä hammaslääkärillä tai sinulla ei ole uuteen pitkäaikaiseen tekohampaaseen varoja vielä. Voit käyttää tätä tekohammasmateriaalia jopa useita kuukausia. Yhdessä pakkauksessa on tarpeeksi materiaalia jopa viiden hampaan valmistamiseen. Ei siis haittaa, jos ensimmäisestä hampaastasi ei tulisi aivan täydellinen. Voit harjoitella tekohammasmateriaalin avulla niin kauan että saat muotoiltua itsellesi täydellisen hampaan. Toki sen ulkonäköön vaikuttaa hieman se, että hammas kiinnitetään viereisiin hampaisiin. Aivan lähikuviin se ei siis sovi mutta tarjoaa hyvän ratkaisun esimerkiksi, jos haluat liikkua julkisilla paikoilla ilman että sinun tarvitsee peitellä puuttuvaa hammastasi.
Tekohampaan hankkiminen netistä on erittäin edullista. Voit ostaa meiltä tee-se-itse hammaspaketin jopa alle kahdenkymmenen euron. Saat kaiken minkä tarvitset itsellesi muutamassa päivässä postitse. Apu on siis lähempänä kuin luuletkaan.